/
Vahingonkorvaukset & julkiset hankinnat
Vahingonkorvaukset & julkiset hankinnat
Päivämäärä
Kellonaika
klo 9-12
Itä-Euroopan kesäaika (UTC+3)
Hinta
290€/hlö
Sijainti
Online
Palvelun kuvaus
Hankintasopimuksista, kuten mistä tahansa muistakin sopimuksista, voi toisinaan aiheutua riitoihin johtavia erimielisyyksiä. Hankintalain mukaan kilpailutetuissa sopimuksissa on merkittäviä eroja muihin yksityisoikeudellisiin sopimuksiin vahingonkorvausvelvollisuuden näkökulmasta.
Hankintayksiköille on ensinnäkin asetettu velvollisuus korvata hankintalainsäädännön rikkomisellaan aiheuttama vahinko. Toisaalta, koska hankintalain mukainen sopimuksen syntymekanismi hieman poikkeaa tavanomaisesta, voi myös tarjoajalle aiheutua raskaita vahingonkorvausvelvollisuuksia esimerkiksi tarjouksesta vetäytymisen vuoksi. Lisäksi vahingonkorvausvelvollisuus voi aktualisoitua sopimuskauden aikana esimerkiksi sopimusrikkomusten seurauksena, mikä puolestaan voi johtaa jatkossa tulevista tarjouskilpailuista sulkemiseen.
Hankintasopimuksia sekä tarjouksia tehtäessä molempien osapuolten on tärkeää tietää, mihin tarjouksen jättämisellä sekä sopimuksen solmimisella sitoutuu.
Koulutuksessa selvitetään käytännönläheisesti, milloin sekä hankintayksikkö että tarjoaja voivat olla vahingonkorvausvelvollisia toisiinsa nähden, millä perusteilla vahingonkorvausta voidaan vaatia sekä missä laajuudessa ja mitä vahinkoja voi tulla korvattavaksi.
Koulutuksessa sekä tarjoaja- että tilaajapuoli saa käytännön vinkkejä, kuinka välttää vahingonkorvausvelvollisuuteen johtavia sudenkuoppia.
Koulutuksessa käydään esimerkkien avulla läpi vahingonkorvausvelvollisuutta koskevia kysymyksiä ja paneudutaan esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin: Missä tilanteissa hankintayksikkö voi joutua vahingonkorvausvastuuseen? Milloin tarjoaja voi peruuttaa tarjouksensa ilman korvausvelvollisuutta ja milloin tarjoajan korvausvelvollisuus tarjouksen peruuttamisen vuoksi voi syntyä?
KOULUTUKSEN AIHEALUEET
Hankintayksikön vahingonkorvausvelvollisuus
Milloin hankintayksikkö voi olla vahingonkorvausvelvollinen?
Mitkä ovat korvattavia vahinkoja ja missä laajuudessa?
Miten välttää vahingonkorvausvelvollisuuden aktualisoituminen?
Tarjoajan vahingonkorvausvelvollisuus erityisesti sopimuksentekorikkomuksen näkökulmasta
Onko tarjouskilpailussa jätetty tarjous sitova?
Voiko tarjouksen vetää pois?
Seuraamukset ja vastuu
Vahingonkorvauksen vaatiminen
Toimivaltainen tuomioistuin sekä prosessi
Markkinaoikeuskäsittelyn merkitys vahingonkorvausvelvollisuuden näkökulmasta
Hyvitysmaksu ja vahingonkorvaus
Pyydämme täyttämään ilmoittautumiskenttiin tarvittavat tiedot.
Koulutuksen hintaan lisätään alv 25,5 %. Hinta sisältää myös koulutusmateriaalin.
Laskutamme kurssimaksun koulutuksen päätyttyä. Vahvistuksen ilmoittautumisesta saat ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen.
Mikäli osallistuminen peruutetaan ennen tilaisuutta, tulee se tehdä kaksi viikkoa ennen koulutuksen alkua. Tämän jälkeen joudumme veloittamaan koko osallistumismaksun.
Voitte kuitenkin estyessänne vaihtaa ilmoittamanne henkilön toiseen informoimalla siitä etukäteen info@hankintajuristit.fi.
Päivän toteutuminen vahvistetaan ilmoittautujan sähköpostiosoitteeseen.
Mikäli osallistut koulutukseen online, saat viimeistään edellisenä päivänä ennen tilaisuutta sähköpostiisi ohjeet ja rekisteröitymislinkin, josta pääset seuraamaan koulutusta.
Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy pidättää oikeuden kurssien peruuttamiseen.
Koulutuksissa tavataan!
Terveisin,
Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy
p. 0400 3838 42
info@hankintajuristit.fi
