Uutiset

/

KKV hankintojen valvojana


Kilpailu- ja kuluttajavirasto valvoo hankintalain noudattamista. Valvonnalla KKV pyrkii puuttumaan erityisesti hankintalain vastaisiin suorahankintoihin. Lainvastaisen suorahankinnan lisäksi virasto voi puuttua sellaisiin hankintayksikön virheellisiin tai syrjiviin menettelyihin, jotka voidaan rinnastaa laittomaan suorahankintaan.


Mikäli hankintayksikkö on tarkoituksella julkaissut niin puutteellisen tai tulkinnanvaraisen hankintailmoituksen, joka johtaa kilpailuolosuhteiden hyödyntämättä jättämiseen ja on perustavanlaatuisella tavalla vastoin syrjimättömän kohtelun periaatetta, katsotaan menettely rinnastuvan laittomaan suorahankintaan. 


KKV:lla on laaja harkintavalta valita, mitä asioita se ottaa tutkittavakseen. KKV:n arvioidessa, ottaako se asian tutkittavakseen, merkitystä voi olla esimerkiksi hankinnan lainmukaisuuden selvittämiseen käytettyjen resurssien oikeasuhtaisuudella sekä sillä, mitkä ovat lainvastaisen toiminnan vaikutukset. 


Kuka voi kannella ja miten?


Jokainen, joka katsoo hankintayksikön menetelleen hankintalain vastaisesti, voi tehdä KKV:lle toimenpidepyynnön. Toimenpidepyynnön tekemiseen ja sen käsittelyyn sovelletaan hallintolain hallintokantelua koskevia sääntöjä.


Toimenpidepyyntö tehdään lähtökohtaisesti kirjallisesti. Toimenpidepyynnössä tulee perustella menettelyn virheellisyyttä ja mahdollisuuksien mukaan on esitettävä tieto arvostelun kohteena olevan menettelyn tai laiminlyönnin ajankohdasta. Toimenpidepyynnön käsittelyyn ei vaikuta lähtökohtaisesti se, onko sen tekijällä käytössään lain mukaiset muutoksenhakukeinot.


Miten KKV käsittelee asian?


KKV:n käsittely on jaettu kahteen eri vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa KKV perehtyy toimenpidepyynnön perusteella tai omasta aloitteestaan käsiteltäväksi otettuun valvonta-asiaan ja tekee alustavan oikeudellisen kokonaisarvion asiasta sekä harkitsee asian merkittävyyttä. Käsittelyn toisessa vaiheessa KKV ryhtyy toimenpiteisiin hankintalain mukaisesti. Toimenpiteet, joihin KKV ryhtyy, tulee perustua tapauskohtaiseen arviointiin.


Mitä KKV:n käsittelystä voi seurata?

KKV voi esimerkiksi kiinnittää hankintayksikön huomiota hyvän hallinnon vaatimuksiin, ilmoittaa KKV:n näkemyksestä lain mukaisesta menettelystä tai antaa hankintayksikölle huomautuksen. Tällaisen ilmoituksen tekemisellä ei päätettäisi toimenpidepyynnön tehneen tahon tai valvottavan oikeudesta, edusta tai velvollisuudesta, jolloin ratkaisu ei ole valituskelpoinen päätös.


 KKV voi myös arvioida, että tutkinnan kohteena oleva menettely antaa aihetta päätöksellä kieltää hankintayksikköä panemasta hankintapäätöstä täytäntöön, jos arvion mukaan hankintayksikkö on tehnyt suorahankinnan hankintalain vastaisesti. Mikäli hankintasopimus on jo tehty, tällaista kieltoa KKV ei voi määrätä. 


Jos hankintayksikkö sen sijaan on tehnyt EU-kynnysarvon ylittävän hankinnan tai kansallisen kynnysarvon ylittävän liitteessä E tarkoitetun palveluhankinnan tai käyttöoikeussopimuksen suorahankintana ilman lain mukaista perustetta ja jos asiassa hankintasopimus on tehty, KKV voi esittää:


  1. markkinaoikeudella tehottomuusseuraamuksen määräämistä, 

  2. seuraamusmaksun määräämistä, 

  3. sopimuskauden lyhentämistä, tai

  4. hankintapäätöksen kumoamista, edellyttäen, että KKV on esittänyt 1 kohdassa tarkoitetun seuraamuksen määräämistä. 

Viimeisimmät uutiset

Viimeisimmät uutiset

Create a free website with Framer, the website builder loved by startups, designers and agencies.